Miten tukea ystävää, joka on masentunut?

Twitterissä juteltiin eilen usean kanssa siitä miten ihmiset ovat saaneet tukea masennuksen tai työuupumuksen yhteydessä. Aika monella tuntui olevan se kokemus, että ystävät vähenevät tällaisten sairauksien yhteydessä. Joskus mietin, et mitä jos se en olisi ollut minä, joka erosin, sairastuin, menetin työni jne. Olisinko itse osannut tukea?

Omassa mielessä tämä asia on ollut, koska ystävät tuntuvat taas kerran kaikonneen takavasemmalle sairauksieni ja syrjäytymiseni myötä. Ei ollenkaan helpota masennusta, että menetettyäsi terveytesi ja työsi myös ystävät hylkäävät 😦 Toki en ole tähän syytön, sillä en ole minäkään jaksanut pitää heihin yhteyttä. Olen jättänyt soittamatta takas, jos ovat soittaneet silloin kun en ole pystynyt vastaamaan puhelimeen. Ja välistä en ole vain jaksanut vastata puhelimeen ollenkaan. Puhelin jotenkin ahdistaa mua. Kysymykset ovat liian suoria ”Miten olet voinut?” , ”Oletko saanut ulkoiltua?”, ”Mikä on mieliala?”. ”Huonosti, en, huono. Muuta?”

Eli masentunut ei ole maailman parasta ystäväainesta, myönnetään. Mutta jos takana on 20 vuoden ystävyys, niin kaatuuko se siihen, että toinen sairastuu? Ei pitäisi. Tämä on nyt kolmas kerta, kun minulle käy näin. Ensimmäinen kerta oli avioeroni jälkeen, kun jäin aivan yksin juuri sairastuneena kahden tosi pienen lapsen yksinhuoltajaksi. Taisi mennä yli puoli vuotta, että kuulin ystävistäni mitään. Toisen kerran ystävät kaikkosivat ensimmäisen virallisen masennukseni aikaan (oikeasti varmaan toka masis). Yksin kökötin himassa, vein lapsia tarhaan, tulin kotiin takas nukkumaan herätäkseni hakemaan heitä. Ja nyt sitten kolmas kerta. Nyt olen vähiten avuton, koska on mies huolehtimassa asioista ja lapsetkin jo niin isoja, että osaavat huolehtia itsestään.

Joka kerta olen antanut ystävilleni anteeksi. En ole ottanut asiaa edes puheeksi sitten kun olen parantunut tarpeeksi palatakseni elämään takaisin. Mutta samalla joka kerta ystävyydestämme on kadonnut jotain. Tiedän nyt, etten voi luottaa heihin silloin kun heitä eniten tarvitsisin. Surullista. Ja edelleen myönnän, että vikaa on myös minussa. Olen liian kade heidän ”täydellisille” elämilleen ja he liian pumpulissa kasvaneita ymmärtääkseen minun traagista elämääni. Annettakoon siis heille anteeksi.

Miten sitten haluaisin, että ystävät tukisivat minua?

Eniten varmaan auttaisi, jos he vaan tulisivat käymään, toisivat kahvipullat tullessaan ja raahaisivat minut vaikka mukanaan kävelylle. Tai sitten vaan istuskeltaisiin ja juteltaisiin ja muisteltaisiin yhteisiä hauskoja juttuja (myös masentunut osaa nauraa). Kuuntelisin mielelläni heidän arkisia aherruksiaan ja kommelluksia lasten kanssa ja kaikkea normaaliin elämään kuuluvaa. Missään nimessä EN halua analysoida masennustani ja sen syitä. Se EI piristä minua ja syyt joka tapauksessa kuulostavat ei-masentuneesta hassuilta ja vähäpätöisiltä. EN halua kuulla miten elämässäni on kaikki hyvin ja minun pitäisi olla onnellinen siitä mitä minulla on. Sen tiedän järjellä ajateltuna. Tunnetila vaan on masentuneena toinen.

Ystäviä enemmän minua kuitenkin loukkaa se, että äitini ei ole kummankaan masennuksen aikana ollut tukenani vaan päin vastoin myös hävinnyt elämästäni 😦 Elämä on.

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Miten tukea ystävää, joka on masentunut?

  1. Paluuviite: Menneisyyden masennuskausien vaikutus nykyelämään – ystävät ja arkirutiinit | Rollemaa.org

  2. SusannaFin sanoo:

    Mun äiti otti vähän uuden suunnan, kun aikoinaan pimahdin sille ja sanoin, et jos mulla olis syöpä ni sanoisitko sittenki et nyt vaan ryhdistäydy ja hoida ittes kuntoon?

    Mä tavallaan ymmärrän miksi ihmiset toimii noin. Se on pelottavaa kun läheinen sairastaa jotain mitä ei pysty oikein ymmärtämään. Eritoten ihmisillä tuntuu olevan vaikeuksia tajuta sitä, että masentunut ei tahdo koko ajan vaan puhua siitä masennuksestaan, vaan ihan parasta olisi ihan normaali höpöttely, jos alkuun tuntuu ettei tiedä mitä sanois, ni ehdottais vaikka et katotaanko joku hömppäleffa ja syödään karkkia. Ei tarvi puhua mut on kuitenki siinä 🙂

    Mut joo.. Tiedän mitä tarkoitat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s